Koulurauhan palauttaminen on aloitettu. Pitkään odotettu koulujen kännykkäkielto astuu voimaan elokuussa.
Lakimuutoksen myötä puhelimen oma käyttö oppitunnilla on kielletty, ja opettajalle tulee oikeus takavarikoida puhelin, jos oppilas ottaa sen esille.
Mielestäni kännykkäkiellon pitäisi kattaa koko koulupäivä. Mikäli tätä ei tulla kirjaamaan lakiin, jää vastuu sen säätämisestä kunnille.
Yksittäisillä paikkakunnilla, kuten Polvijärvellä, tehdyt kokeilut ovat osoittaneet, että täyskielto on täsmälleen oikea linja. Italia ja Ranska ovat jo kirjanneet koko koulupäivää koskevan kännykkäkiellon lakiin. Tanskassa ja Ruotsissa niin ollaan tekemässä.
Tulen ajamaan sitä, että Jyväskylä tulee omalta osaltaan tekemään sen linjauksen, että koulupäivät ovat kaikissa alueen kouluissa kokonaan kännykkävapaita.
Olen myös nostanut esille valtakunnallisten kännykän käytön suositusten laatimisen tärkeyden.
Esimerkiksi neuropsykologi, kasvatustieteen professori Nina Sajaniemi ja nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola suosittelevat älypuhelimen hankintaa vasta yläkouluikäiselle.
Olisi hyvä, että Jyväskylä antaisi tämän suosituksen kaikille oppilaiden vanhemmille. Yhteiset linjaukset tukevat vahvasti vanhempia rajojen asettamisessa, kun lapset tietävät sääntöjen olevan samat jokaisessa perheessä.
Osa lapsista toivoo itsekin rajoituksia, koska jatkuvasti puhelintaan tuijottavan kaverin kanssa ei voi jutella eikä leikkiä.
Koulukiusaaminen on osittain siirtynyt nettiin. Opettajan ja toisten oppilaiden salakuvaaminen ja sen kautta tapahtuva nöyryyttäminen, eli esimerkiksi näiden videoiden jakaminen sosiaaliseen mediaan, on lisääntynyt. Pelit ja algoritmit on suunniteltu aiheuttamaan riippuvuutta.
Puhumattakaan kaikesta siitä haitallisesta sisällöstä, jolta lapset eivät somessa voi välttyä. Puhelimen välityksellä tapahtuu suurin osa esimerkiksi seksuaalisen hyväksikäytön ja rikollisuuden ensikontakteista ja huumekaupasta.
Aivojen kehitys on nopeaa lapsuudessa ja nuoruudessa. Psykologian tohtori, aivotutkija Mona Moisalan mukaan runsas älylaitteiden käyttö muokkaa aivoja. Keskittymisvaikeudet pahenevat ja sosiaaliset sekä tunnetaidot kärsivät. Myös liikkumattomuus lisääntyy.
Lastemme aivoterveys ja tulevaisuus on vanhempien ja päättäjien vastuulla. On korkea aika temmata lapsemme takaisin virtuaalimaailmasta, jotta heillä on mahdollisuus menestyä tosielämän arjessa.
kansanedustaja (ps.)